1.1.2016

Hyvää alkanutta vuotta!

Tämän vuoden eka postaus koostuu loppuvuoden kirppislöydöistä. Piti jo postata viime vuoden puolella, mutta jäi sitten jostain syystä tekemättä. Ajattelinkin aloittaa vuoden hoitamalla pois rästihommia. Kaappien siivous on jäänyt kesken. Myös pakastin ja jääkaappi kaipaavat putsausta. Kierrätyskeskukseen pitäisi viedä kasa minulle tarpeetonta tavaraa. Sitten olisi taas hyvä kerätä vuosi kaappeihin kaikkea turhaa roinaa. :D


Tampellan valmistama Olli Kolli Pispalasta oli ihan huippulöytö alle eurolla! Se oli kovin likainen, joten Olli pääsi heti pesulle ja sai uudet täytteet. Tämä löytö tuntuu siksikin kovin tärkeältä, sillä lapsena minulta löytyi juuri samanlainen äitini ompelema kolli.



Parit kankaatkin tuli taas kannettua kotiin. Sinisävyinen tuntematon kangas sekä ihastuttava Kristiina Koskivuoren Tampellalle suunnittelema kangas.





Työkalupakki sekä puinen matkalaukku kumpikin parin euron ostoksia. Fazerin makeislaatikko maksoi muistaakseni 6 euroa. (Nelma tahtoi myös kuvaan.)



Loppuvuoden huipennus oli tämän pojan kotiutuminen meille. Googlettamalla selvisi, että tällaisia tupakkapöytiä valmistettiin 30-40-luvulla ja niitä kutsuttiin "hiljaisiksi palvelijoiksi" tai "huomaamattomiksi tarjoilijoiksi".  Meidän poika (joksi me kutsumme sitä) oli kulkeutunut työkaverilleni ja oli sitä ennen lojunut vuosikausia kylmässä varastossa. Tämä pöytä herättää varmasti monenlaisia mielipiteitä, mutta minusta se on kaunis esine ja hienoa vanhaa käsityötä.




Mahtavaa alkanutta vuotta ja kaikille kirppistelijöille tämä olkoon löytöjen vuosi!

16 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta sinulle!
    Meilläkin on tuollainen hiljainen palvelija...ei ihan samassa asennossa, mutta muuten..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina! Ihanaa alkanutta vuotta myös sinulle.

      Poista
  2. Ihanaa uutta vuotta sinulle! ♥

    Ja hieno poika. ♥

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle :) Hyvät löydöt kaikki nuo <3

    VastaaPoista
  4. Voi ihanaa kissaa, minulla oli lapsena ihan samanlainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyi myös Ollin kaveri koira (olikohan nimeltään Tammelantorin noutaja) ja sellainen olisi myös kiva löytää. :)

      Poista
  5. Upeita löytöjä! Noista tarjoilija pojista saa pulittaa pitkän pennin, jos niitä jostain edes löytää. Remu Aaltosellakin on tuollainen ja on kertomansa mukaan hänen suuri aarteensa:)
    Oikein ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulinkin että tuollainen pöytä oli vilahtanut Huutokauppakeisari-ohjelmassa.
      Mukavaa alkanutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  6. Tuo Olli on kyllä huippulöytö! Ja muut myös. Loistavaa alkanutta vuotta ja hyvää kirppisonnea tällekin vuodelle!

    VastaaPoista
  7. Voi että mikä matkalaukkulöytö! Täältä suunnilta jos vähääkään kokeilet jotain matkalaukkua löytää niin saa olla monta tuuria samaan aikaan käytössä ja tähdet oikeassa asennossa ja mitä vielä :D.
    Tuo tupakkapoika on kyllä uskomaton löytö ja äärimmäisen hieno esine noin muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo matkalaukku oli kovin edullinen löytö, koska on sisältä ihan karseassa kunnossa ja lukotkin repsottavat irrallaan. Mutta eiköhän sen saa tuunattua ihan kivaan kuntoon. :)

      Poista
  8. Siis apua miten ihania löytöjä!!

    VastaaPoista