28.3.2016

Arjen piristystä

Huomenna on taas paluu arkeen.
Tykkään tehdä arkisista asioista kauniimpia ja hauskempia. Esimerkiksi tiskiainetta säilytän vanhassa kauniissa lasipullossa ja tiskatessa pesualtaan tulpan ketjun päässä kelluu pieni kumiankka. Pyykit ripustelen hempeän vaaleanpunaiselle pyykkitelineelle ja ruoka-aineet järjestelen pirteisiin peltipurkkeihin.

Seuraava kirppislöytö sopii hyvin näihin arjen ilahduttajiin.
Löysin nimittäin kätevän pienen kokoontaitettavan silityslaudan. Ihan hyvä, sillä olin jo melkein onnistunut tuhoamaan ompelukonepöydän viilupinnan silitysraudan lämmöllä. Olen tosi laiska silittäjä, joten olen ajatellut että tulen toimeen ilman silityslautaa. Kuitenkin yhä useammin on silityslaudalle tullut tarvetta ja haaveilinkin ihanasta vanhasta puisesta laudasta. Sellaista ei vielä ole eteen tullut, joten pieni näppärä muutaman euron löytö sopi hyvin minulle.




Silityslauta ennen uutta päällistä

Silityslaudan kangas oli ihan ok, mutta ei minun makuuni, joten ompelin siihen uuden päällisen. Siitä tuli niin nätti, että melkein voisi esillä roikottaa. Koska minulla ei ole isoa tupakeittiötä tai kaunista kodinhoitohuonetta, niin lavastin olkkarin nurkkaan hetkeksi näkymän ihasteltavaksi. Oikeasti silityslauta joutuu siivouskaappiin piiloon roikkumaan, mutta luulen että se pääsee aika usein sieltä ulkoilemaan. :)






14 kommenttia:

  1. Olipas jännä löytö! En ole tuollaista pienempää lautaa koskaan nähnytkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ollut aiemmin nähnyt tuollaista. Kätevä pieneen kotiin. :)

      Poista
  2. Noin kauniilla kankaalla voisi hyvin roikkua tuossakin:)
    Arkeahan se meidän elämä suurimmalta osalta on, joten siitä pitääkin tehdä iloisen väristä ja näköistä.
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näin on! Minä ainakin tulen iloiseksi pienistä arjen piristäjistä.

      Poista
  3. Ihana pieni silityslauta ja kaunis kangas kruunaa kokonaisuuden. Kyllä arkisien tavaroiden kauneus on tärkeää, se tekee kotiaskareistakin mukavampia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein jo innostuin silittämään kaikki lakanat tämän saatuani. :D

      Poista
  4. Vaikuttaa tosi kätevältä tuo pieni lauta. Hieno löytö siis ja tosi kiva uusi päällystys vielä.

    VastaaPoista
  5. Aina kun tännekurkistaa, niin löytää jotakin lapsuudesta tuttua. Tuo oranssi kangas tällä hetkellä löytyy tyttäreni sängystä, lakana lapsuudestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Minä oikein tarkoituksella taidan keräillä omasta lapsuudesta tuttuja kuoseja ja juttuja.

      Poista
  6. Voi miten suloinen :)
    Valoisaa loppuviikkoa teidän perheelle!

    VastaaPoista
  7. Ihana kodin piriste, kangas on upea. Ehkä silittämisen riemu löytyisi täältäkin jos tuunais vanhan laudan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kokeileppa! Ei siitä kovin riemukasta tule, sen voin kertoa, mutta ehkä hiukan mukavampaa. :D

      Poista