8.3.2015

Taas tietokonekaappia sekä kirppislöytöjä

Alkuviikosta Ninni-sisko vinkkasi, että Lidlissä olisi kuviollisia kontaktimuoveja superhalvalla. Niinpä polkaisin työpäivän päätteksi Lidliin katsomaan mitä olisi tarjolla. Kuten arvata saattaa ei montaa rullaa ollut enää jäljellä, jos hinta oli 1,69/rulla. Punapohjainen valkopilkullinen taisi olla liian villi monelle, sillä sitä löytyi vielä useampi rulla.
Ostin neljä rullaa ja hetihän sille löytyi käyttöä. Olin aiemmin ajatellut tapetoida tietokonekaapin ruman sisuksen, mutta kontaktilla sisuksen sieventäminen kävi nopeasti ja näppärästi.



Kiinnitin kaapin oveen klipsin, johon saa tärkeitä juttuja talteen.


Kirppareilta on tällä viikolla tarttunut mukaan kissakangasta sekä vanha kohokirjoitin, jota voin käyttää vaikka korttiaskarteluihin. Kissakangasta minulta löytyykin entuudestaan jo vihreäpohjaisena.

Kävin myös katsomassa tänne vasta avatun seurakunnan kirppiksen tarjonnan ja eiköhän sieltä löytynyt ihana Finel emalikulho 3,5 euron hintaan. Onhan se vähän kovia kokenut ja kolhuja saanut, mutta sepä ei minua haittaa. Kulho on kuin pieni aurinko keittiössäni, kun ei tuo oikea aurinko tunnu näyttäytyvän.





11 kommenttia:

  1. Oi,mikä namukaapista tulikaan kontaktilla....ja kivoja löytöjä olet trhnyt kirpulta....finelikin sopivan hintanen...

    VastaaPoista
  2. Mitä!!!!!!!!! Aaaaaa ei auta kun pinkasta heti lidliin kun ukkeli saapuu. Onkohan se sunnuntaina auki. No se selvinee pian.

    VastaaPoista
  3. Sinähän sait ihan kivaa kontakstimuovia! Minä kävin kanssa tiistaina katsomassa, eikä ollut kuin muutama rulla sellaisa vaaleita, joissa oli ihme ruskeat läiskät....oli mulle liian rumia :)

    VastaaPoista
  4. Sopii niin kivasti kaappiin tuo pilkullinen luukki..ihana! minäkin jouduin muutaman rullan hamstraamaan, tosin kohde ei vielä selvä, mutta jos joskus johonkin kun halvalla sai=D

    VastaaPoista
  5. Oi että, kaikki punainen jossa on valkoisia palloja, on jotain maailman ihaninta! <3 :) Oot kyllä saanut ihan älyttömän siististi tehtyä tuon kaapin sisustan! Hyvähyvähyvä *taputtaa* Meiltä täällä puuttuu Lidl, mutta on kyllä aina kivaa, kun odottamattomista paikoista löytyy jotain ihanaa :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva tuo kaappi, vaaleansinisen ja punavalkoisen yhdistelmä toimii aina!

    VastaaPoista
  7. Sinä se olet aina niin aikaansaava!
    Mun muovit odottaa vielä laittajaansa :P

    VastaaPoista
  8. Dots dots dos -I love it! Näyttää tosi kauniille!
    valoisaa viikkoa sulle!!!

    VastaaPoista
  9. Oi, miten kiva! Punapilkullinen istuu tyyliin ihan mahtavan hyvin ja nyt ei haittaa, vaikka ovet lekottaisivat selällään koko0 ajan!

    Meidän Lidlissä oli vaan ankeita kuoseja.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille ilahduttavista kommenteista! <3

    VastaaPoista