26.12.2014

Joululahjoja: minulta muille

Mukava ja leppoisa joulu takana.
Meidän perheessähän on äidin ja siskojen kanssa jo perinteeksi muodostunut tapa, että joululahjat pyritään tekemään itse ja pienellä budjetilla. Toki ihan pienimmät ja nuoriso saavat ostettujakin lahjoja.
On jännittävää nähdä mitä paketeista paljastuu ja mitä toiset ovat tänä vuonna keksineet. On meinaan joka vuosi aina vain vaikeampaa keksiä itse tehtyä lahjaa, jota ei olisi vielä tehty ja joka ei olisi kauhean turha. Onneksi esim. Pinterestistä ja muiden blogeista löytyy ihan mahtavia vinkkejä! Niistä on ollut apua tänäkin vuonna.

Tässä siis minun lahjoja muille:

Heijastimet





Heijastimet on tehty mainosheijastimista. Ohje niiden tekemiseen löytyy täältä. Muokkasin hiukan ohjetta ja jatkoin virkattua reunaa ompelemalla siihen valmiin pitsin, joka on siistimpi kuin minun virkkaama reunus. Lisäksi laitoin heijastimen väliin tulostamani kuvat.

Avaimenperät









Lahjojen saajat saivat omanlaisensa avaimenperät, ötököitä kammoksuva sisko sai avaimenperän jossa nainen pyydystää imurilla pörriäistä. Nuorin sisko sai avaimenperän tekstillä: A clean house is a sign of a wasted life. Ompelevalle äidille sopi kuva lankarullista ja napeista ja himoleipojasiskolle kakkuavaimenperä.
Lasikapussit ja kapussipohjat tilasin täältä. Made for you merkit on Pienestä Nappipuodista. Lukot löysin Suomalaisesta Kirjakaupasta. Kuvat netistä tulostettuja.
Kapussikorujen tekoon on suositeltu tietynlaista (kallista) liimaa, mutta minä testasin vedellä ohennettua erikeepperiä kuvan liimaamiseen lasikapussiin ja sehän toimi oikein hyvin!!! Että vinkiksi vaan muille.

Valosarjat








Siskot ja äiti saivat valosarjat virkatuilla tähdillä ja siskon mies sai oman pääkallovalosarjan.
Ohje virkattuihin tähtiin lötyy täältä. Pääkallojen virkkausohje löytyypi täältä

Joulukoristeet


Siskojen lapset viettivät edellisenä jouluna ensimmäistä jouluaan ja päätin silloin aloittaa perinteen, että joka vuosi teen heille itse joulukoristeen. Tänä vuonna pirpanat saivat kettu- ja bambikoristeet. Muoto on tehty piparkakkumuotilla ja kuvat siirsin kankaaseen kuvansiirtolakan avulla. Kangas on vahakangasmaista (kerniä?) joka ei purkaannu reunoistaan, joten ompelin ne käsin pykäpistoilla.


Jos joku haluaa vielä kurkkia aiempien vuosien lahjoja, niin ne löytyvät täältätäältä ja täältä.

9 kommenttia:

  1. Ohhoh, ootko aloittanut joululahjojen tekemisen jo juhannuksena? Kauheen määrän kaikkee kivvaa oot tehnyt!

    VastaaPoista
  2. No on noihin uponnut tunti jos toinenkin :) Hienoja lahjoja!

    VastaaPoista
  3. Mahdottoman hienoja lahjoja, olet tosi taitava!

    VastaaPoista
  4. Ihania lahjoja! Erityisesti nuo valosarjat- tosi hauska ja erilainen idea nuo virkatut tähdet ja pääkallot :)

    VastaaPoista
  5. Nuo valot ovat niin upeat! Mä oon ihan surkea virkkaamaan, mutta tuollaisten takia voisi jopa opetella :D

    VastaaPoista
  6. Maija: :D No en nyt sentäs! Mutta aika ajoissa aloitin.

    Eija: Kiitos!

    Anonyymi: Kiitos, kiitos!

    Heidi: Kiitos! Niistä tuli kyllä ihan hauskat.

    Annis: Kiitos! Mäkin opettelin virkkaamaan ihan muutama vuosi sitten. Se on mukavaa hommaa. :)

    VastaaPoista
  7. Ah, miten ihania kaikki! <3 Kauniita ja tarpeellisiakin. Kyllä lahjojen tekeminen on sitten mukavaa, ja nuo kaikki näyttää todella kivalta puuhalta :)

    VastaaPoista
  8. Heini: Kiitos! Lahjojen tekeminen ja antaminen on kyllä ihanaa puuhaa.

    VastaaPoista