10.1.2013

Tunnustuksia

Olen saanut pari tunnustusta. Toinen on Riikalta Kudonnasta kortteihin -blogista. Kiitos Riikalle!


Sääntöihin kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään ja lähettää kahdeksalle eteenpäin.

  1. Koukutun helposti peleihin. Pelaan mielellään poikani kanssa pleikkarilla Black Ops-peliä, varsinkin zombie osuudet ovat huippuhyviä. Poikaa tosin joskus nolottaa kavereille mainita pelaavansa äidin kaa.
  2. Ja kun päästään zombie-aiheeseen niin olen ihan koukussa Walking dead-sarjaan. Olen myös pelannut Walking dead pelin läpi...
  3. En ole tähän ikään mennessä onnistunut olemaan pullantuoksuinen kotiäiti. Olen yhden kerran leiponut pullaa ja niistä tuli ihan kamalia. Siskoni kerran kutsuikin minut luokseen ja sanoi, että nyt opetellaan leipomaan pullaa. En ole vielä testannut, että onnistunko leipomisessa ihan itekseni.
  4. Pullan leipomisesta päästään ruoanlaittoon. En tykkää yhtään kokkailusta ja se onkin pakollinen velvollisuus. Teenkin usein ison satsin kerralla, niin ei tarvitse joka päivä seistä hellan ääressä.
  5. En vieläkään tiedä mitä haluaisin tehdä työkseni. Olen ammatiltani somistaja ja se on ihan hauskaa hommaa, muttei kuitenkaan unelma-ammattini.
  6. Innostun helposti asioista ja innostuessani ääneni volyymi nousee huomaamattani huomattavasti.
  7. Suutun hyvin harvoin, enkä huuda oikeastaan koskaan. Unissani sen sijaan saatan huutaa ja heitellä tavaroita. Kaipa sekin on eräänlaista tunteiden purkamista.
  8. Olen työtön ja pidän työttömänä olemisesta. En ole kuitenkaan laiskasohvanpohjallamakaava-työtön, toki menisin taloudellisenkin tilanteen vuoksi mielelläni töihin, jos vain sopiva paikka löytyisi. Viihdyn kuitenkin kotona ihan hyvin.
Sitten ne kahdeksan blogia, joille haluan lähettää tunnustuksen eteenpäin. En nyt jaksa tarkistaa, ketkä tämän jo ovat saaneet, joten menköön seuraaville:

  • Koti asemalla
  • Koivurinteen tila
  • Selma
  • Riuttala Old School
  • Hyvä Mieli
  • Retrohullun päiväkirja
  • Sitruuna
  • Saltunraitti
Toisen tunnustuksen sain Jessikalta So Sweet -blogista.





Säännöt:
1. Kiitä bloggaajaa/blogia keneltä sait tunnustuksen. Kiitoksia paljon Jessikalle!
2. Valitse viisi blogia keillä on alle 200 lukijaa, kerro se heille jättämällä kommenttia blogeihin.
3. Toivo että bloggarit antavat tunnustuksen eteenpäin viidelle suosikkiblogilleen.

Tämä tunnustus on kiertänyt aika paljon, joten en nyt nimeä blogeja, joihin haluaisin tämän antaa. Toivon, että ne blogit, jotka eivät tätä ole vielä saaneet, nappaisivat tunnustuksen tästä. OLKAA HYVÄ!

2 kommenttia: