30.12.2012

Lahjapostaus

Joulu perheeni kanssa sujui taas mukavasti hyvän ruoan ja seuran parissa ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä lahjoihinsa.
Olemme äitini ja siskojen kanssa sopineet useina vuosina, että teemme lahjat itse. Tänä vuonna se ei tosin ihan toteutunut lähinnä kiireen takia, mutta kaikki lahjat olivat ihania ja ajatuksella valittuja,
Esittelen tässä postauksessa minun lahjani muille. Saadut lahjat ovat vielä kuvaamatta.

Siskolle ja äidille pöllöjä kuusenkoristeeksi. Ohjetta en voi valitettavasti linkittää, kun en ole ihan varma mistä sen löysin, luultavasti Pinterestistä. Pöllöt on valmistettu huovasta ja silminä pienet helmet.



Lisää kuusenkoristeita. Tämän herkullisen askarteluvinkin löysin Niinula -blogista, josta löytyy ohje niiden tekemiseen. Kiitos vaan Niinulle!



Tiskirättejä ädille ja siskolle. Jokainen sai yhden rätin ilman kuviota, sekä kuvion kera. Rätit on virkattu bambulangasta, joka imee hyvin kosteutta ja on antibakteerinen materiaali. Ohje omasta päästä.



                         Isälle purkillinen sytykeruusuja.



Yksi siskoistani toivoi ovistopparia ja sovimmekin, että kumpikin tekee toiselle ovistopparin. Siskoni tosin joutui lopulta ostamaan omansa minulle, kun hänen tilaamansa kankaat eivät koskaan tulleet perille ja aika ei antanut myöten enää uusien kankaiden metsästykseen ja ompeluhommiin.
Minun tekemäni ovistopparin kankaat ovat Eurokankaasta ja ohje omasta päästä. Painoksi stopparin sisään on laitettu hiekkaa muovipussissa, sekä vanua täytteeksi. Hiekka on ostettu akvaarioliikkeestä. Stopparin alareunassa on pienet nepparit, joten täytteet saa pois ja päällisen pesuun.



Pikkuveli sai minulta termospullon, johon tein huovasta päällisen. Veljeni kommentoi lähes kaikkeen "siistii", joten päätin laittaa sen puhekuplaan. Päällisen uloin osa on nepparikiinnityksellä, joten halutessaan sitä voi siirtää niin, että esiin tulee "siistii" teksin sijaan joko "hot" tai "cool" tekstit. Päällinen on ommeltu kokonaan kasaan käsin ja tekstit on kirjailtu puuvillalangalla. Ohje omasta päästä.





7 kommenttia:

  1. Oi, miteni kivoja lahjoja! Paljon olet kyllä ahkeroinut :) noi pöllötkin on kyllä ihan <3

    VastaaPoista
  2. Onpas ihania! Hauskaa miten kaikilla on aina ihan omannäköisiä juttuja askarreltuna. Sun juttuja vois kuvailla pirteiksi. :-)

    VastaaPoista
  3. Siis Wau! Ihan hirveen ihania kaikki! Mää lähden nyt tutkimaan Niinulaan miten muffinssit on tehty :)

    VastaaPoista
  4. Vähänkö ihania nuo pöllöt! To do-listalle pääsevät nämäkin - ensi jouluksi sitten vaikka!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania lahjoja.Miten sulla riittää kärsivällisyys?Noiden tekemiseen on mennyt paljon aikaa.MuttaIhania!!!

    VastaaPoista
  6. Samoin koitan tänä vuonna opetella "pöllöilyn" taidon. :) Odotukset korkeella -saa nähdä mitä tulee.. Kivoja ohjeita ainakin löytyy monesta paikasta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kivoista kommenteista!

    Julia: Aloitin näpertämisen hyvissä ajoin ja aikaahan mulla löytyy. :)

    VastaaPoista