24.8.2011

Sitten joskus.

Olen ollut viime päivien aikana kohtuullisen reipas ja saanut joitakin keskeneräisiä hommia valmiiksi, tai ainakin melkein. Myös ullakon remontti etenee hyvää vauhtia, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Sain laatat siskon avustuksella vihdoin paikoilleen (parin tunnin homma, jota venytin pari kuukautta, ennen kuin sain aikaiseksi). Maa on tosi savista, joten täytyy toivoa, että laattojen ansiosta kura ei enää kantaudu kenkien mukana sisälle asti.




Tilkkutäkkiäkin olen saanut ommeltua näin paljon valmiiksi. En laita vanua väliin ollenkaan, vaan ompelen yksivärisen lakanan toiselle puolelle. Sitten joskus.



Tein jämälaudoista ja vanhasta ikkunasta vitriinin. Kaapissa ei ole taustalevyä, vaan tapetti on vain niitattu taustalle. Kahvaksi pääsi laatikoiden kätköistä löytynyt vedin. Oveen olisi vielä tarkoitus virittää kanaverkkoa. Sitten joskus.



Maalasin paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä löytämäni rautasängyn mustalla spraymaalilla. Sänky ei ihan ole unelmien vanha rautasänky, mutta kelpaa oikein hyvin. Jospa sellainen unelma vielä löytyisi, sitten joskus.




Uudesta sängystä innostuneena päätin pyöräyttää koko olohuoneen järjestyksen uusiksi. En sitten huomannut touhutessani ottaa ennen-kuvia, mutta tältä siis olohuoneeni näyttää nyt. Haluaisin maalata seinät ja lattiat, sekä poistaa punaisen hallitsevan tapetin. Sitten joskus.







                                    -Jaana


Ps. Koneeni vetelee varmaan viimeisiään (niin kuin kamerakin) ja kuvien siirtäminen kesti ainkin pari tuntia. Pitäisi varmaan hommata uudet laitteet. Sitten joskus.






2 kommenttia: