7.5.2017

Keltainen toukokuu

Keltainen väri tuntuu valtaavan yhä enemmän tilaa kodistani. Olen aina pitänyt keltaisesta, jo ennen kuin siitä tuli trendiväri, mutta yhtä hallitseva se ei ole aiemmin sisustuksessani ollut. Ihana aurinkoinen keltainen!

Keltainen tuli lipastosta, jonka sain mukavalta pariskunnalta lahjoituksena. Maalina käytin Clas Ohlsonin kalustemaalia, väri Lemon. Lipasto oli kaunis valkoisenakin, mutta tuntui jotenkin valjulta muiden värikkäiden huonekalujen rinnalla. Keltaisena se saa ansaitsemansa huomion.



Pari keltaista tyynynpäällistä (ja yksi vihreä) ommella surautin ihanista retrokankaista.



Keltainen on keittiön uusi kattolamppu.
Eräänä päivänä oli vanha kattovalaisin jostain syystä työpäiväni aikani rojahtanut alas katosta ja lasikupu oli pirstaleina. Kuvittelin jo mielessäni, että haluan keltaisen retrovalaisimen vanhan tilalle. No olin sitten ystäväni luona vaatekutsulla ja ystävälläni oli juuri tuollainen valaisin eteisessä. Ääneen siinä tuumailin, että olisi ihana löytää juuri sellainen jostain. Vaatekutsujen esittelijä siihen sitten tokaisi, että häneltä löytyisi vintistä tarpeettomana juuri samanlainen! Pian 70-luvun Lival-valaisin roikkuikin keittiöni katossa.





 Keltainen on uuden retrotäkin pohjaväri. Ihana, ihana täkki, jota en voinut vastustaa!



Keltainen omenakuvioinen pyöreä pöytäliina löytyi kirppikseltä ja pääsee pian puutarhapöydän ilostuttajaksi.