30.4.2017

23.4.2017

Messutunnelmia ja ostoksia

Eilinen päivä sujui mukavasti Helsingin Messukeskuksessa siskojen kanssa pyörien. Siskot keskittyivät enemmän Lapsimessujen tarjontaan kun itse taas viihdyin lemmikkipuolella Eläinystäväni-tapahtumassa.

Eläinpuolen vetonaula taisi olla Lemmikkihaisunäädät. Varsin hauskoja veijareita ne olivatkin!
Kynsien avulla kuulemma kaapit aukenevat helposti ja saattaapa jopa pöytäliinat lähteä mukaan tämän tehdessä petiä. Lemmikkihaisunäädät ovat melko rauhallisia kavereita ja kiintyvät omistaajansa. Haisunäädän elinikä lemmikkinä on n. 7-10-vuotta.
Suomeen astui voimaan 2016 alussa vieraslajiasetus, joka kieltää haisunäätien myymisen ja lisäännyttämisen Suomessa. Myös haisunäätien maahantuonti on kielletty.




Haisunäätien jälkeen huomioni saivat tietysti kissat. Jostain syystä tuli räpsittyä eniten kuvia kiharakarvoista.


cornish rex


cornish rex


devon rex


cornish rex


cornish rex

bengali

Lemmikkipuolella tuotemyynnin ilopilleri oli Arkkikaupan myyntipiste. Värikkäitä käsintehtyjä kukkaroita ja kasseja kivoilla kuoseilla.




Lapsimessuilla suosikkiosastoni oli ehdottomasti Verson Puodin osasto. Näitä kuoseja ja värejä ei vaan voi olla rakastamatta. Plussana vielä vaatteiden mukavuus.








Kädentaito puoli oli tänä vuonna mielestäni vielä pienemmällä tarjonnalla kuin edellisvuosina. Olen melkeinpä sitä mieltä että kädentaitotapahtumat olisi hyvä pitää omanaan. Ei ehkä toimi lapsimessujen yhteydessä.
Päivä hujahti niin nopsaan, että taas Model Expo sekä Outlet Expo jäivät ajan puutteen vuoksi vähemmälle huomiolle. Model Expon yhteydessä oleva nukkekotiharrastajien alue oli kyllä mielenkiintoista katsottavaa täynnä. Pikkiriikkisiä nukkekotiesineitä ja ihastuttavia pienoismallihuoneita. Olin varmaan niin ihastuksissani etten tullut ottaneeksi kyseiseltä osastolta yhtään kuvaa.


Sitten messuostoksiin.
Verson puodin osastolta lähti mukaan mukavilla messutarjouksilla kaksi uutta mekkoa.




Lemmikkipuolelta suunnittelin jo etukäteen ostavani villasta käsityönä huovutetun Kivikis-kissanpesän.
Testiryhmä totesi sen olevan tosi hyvä tuliainen. Olisi vaan pitänyt ostaa useampi, sillä aiheutui pientä riitaa siitä kuka siellä saa majailla.







Vaatimattoman Noan mielestä muovipussi oli ihan kiva.



Ensi vuonna sitten uusiksi!



16.4.2017

MESSULIPPUJEN ARVONTA SUORITETTU!

Arvonta suoritettiin perinteisin menoin. Onnettaren avustajana ja virallisena valvojana toimi Nelma-kissa.
Messulippujen voittajiksi selviytyivät NAOMI sekä HEPA86! Onnea voittajille!!!













13.4.2017

ARVONTAMUISTUTUS!







Kuva: Messukeskus


Vielä ehtii osallistumaan messulippujen arvontaan!

Lippuja arvottavana 2 kpl Helsingin Messukeskukseen: ELÄINYSTÄVÄNI (la-su), LAPSIMESSUT, MODEL EXPO, KÄDENTAITO ja OUTLETEXPO 21.-23.4.

Tässä linkki arvontapostaukseen: http://hattaralandia.blogspot.fi/2017/04/messulippuja-arvottavana.html

Arvonta-aika 15.4. saakka.
Arvonta käynnissä myös Hattaralandian facebook-sivuilla.


9.4.2017

Seinäkaappi vessaan


Vessa sai viimeisen loppusilauksen kun saatiin kaappi seinälle.
Kaappi on askarreltu vanhasta vanerimatkalaukusta.
Aluksi revin vanhat paperit matkalaukun sisältä pois ja putsasin huolellisesti. Sen jälkeen liisteröin ylijäämätapetilla sisäosan uudelleen.
Isäni nikkaroi kaappiin hyllyt pleksistä ja oveen sopiva vedin löytyi Pompotista.











Esittelen tässä samalla kiinnitysratkaisuja, joita olen käyttänyt vessassani.

Tuntui jotenkin kamalalta ajatukselta porailla reikiä uusiin kaakeleihin ja suositus olikin, ettei vesieristeitä rikota.
Peili kiinnitettiin seinään ihan vain liimaamalla tuhtia rakennusliimaa käyttäen. Repimällä sitä ei irti saa, mutta ohutta metallilankaa käyttäen peilin saa halutessaan poistettua.

Naulakko kiinnitettiin seuraavanlaisesti:
Samaa rakennusliimaa käyttäen seinään kiinnitettiin puulista, johon naulakon sai ruuvattua lyhyillä ruuveilla. Naulakkoja on sitten helppo vaihdella mielen muuttuessa.
Seinäkaappi on kiinnitetty samalla tavalla, pari puulistaa liimattiin seinään, joihin kaappi ruuvailtiin kiinni. Ja kaikki kaakelit säilyivät ehjinä!








8.4.2017

MESSULIPPUJA ARVOTTAVANA!


LAPSIMESSUT, MODEL EXPO, KÄDENTAITO, OUTLETEXPO, (la-su) ELÄINYSTÄVÄNI
21.-23.4.



Tästä alkaa tulla jo joka keväinen perinne, että suuntaan Eläinystäväni-tapahtumaan  Helsingin messukeskukseen. Suurimman huomioni siellä tietysti saavat kissat. Tänä vuonna siellä on jopa n. 500 kissaa ihasteltavana. Toki hyvät messutarjoukset houkuttelevat ja yrityksistä minua kiinnostaa eniten Kivikis joka valmistaa käsityönä tehtyjä huovutettuja kissanpesiä.

Kun olen riittävästi ihastellut kissoja suuntaan Kädentaitotapahtumaan. Tapahtuma on aika pienimuotoinen, mutta silti löytyy riittävästi katseltavaa ja ihasteltavaa. Rauhallinen tunnelma on kovin tervetullut varsinkin jos on sitä ennen vieraillut Lapsimessujen puolella. Siellä nimittäin riittää vilinää ja vilskettä ja vaikka en kohderyhmään kuulukaan löytyy sieltä kaikkea ihanaa shoppailtavaa. Etenkin PaaPii, sekä Verson Puoti houkuttavat kankaineen ja tuotteineen.

OutletExpo ja Model Expo jäävät minulta vähemmälle huomiolle, mutta voihan niissäkin piipahtaa jos aikaa vaan jää.


Jos sinuakin kiinnostaa lähteä viettämään mukavaa päivää messukeskukseen 21.-23.4. osallistu MESSULIPPUJEN ARVONTAAN!
Arvon kaksi lippua messuille ja liput arvon erikseen. Kaksi onnekasta voi siis voittaa. ARVONTA PÄÄTTYY 15.4. ja mukana olet kommentomalla tätä postausta. Lisääthän vielä sähköpostiosoitteen, josta tavoitan sinut mahdollisen voiton osuttua kohdalle.

ONNEA ARVONTAAN!





2.4.2017

Hyvän mielen esineitä

Meille kotiutui tällä viikolla ihastuttava 50-lukulainen lipasto, sekä muutamia kivoja värikkäitä juttuja.
Se millä tapaa nämä löysivät tiensä minulle on mielestäni ihan uskomatonta!!!

Hesariin tehdyn kotijutun jälkeen sain viestin paikkakunnallani asuvalta mieheltä. Häneltä löytyisi muutama 70-luvun esine, jotka hän haluaisi lahjoittaa minulle. Kyllä! Lahjoittaa!!!
Sovimmekin tapaamisen ja niin kaksi lasia muovipidikkeineen, hauska keltainen munakuppi sekä Aarikan maustepurkki pääsivät mukanani uuteen kotiin.




Vielä uskomattomampaa on, että pian ensimmäisen viestin jälkeen sain toisen viestin.
Eräs ystävällinen rouva oli myös lukenut Hesarin jutun. Pariskunnalla olisi muutto omakotitalosta kerrostaloasuntoon ja kaikki huonekalut eivät mahtuisi uuteen kotiin. Rouva kysyikin, että haluaisinko antaa uuden kodin 50-lukulaiselle lipastolle. Eikä se maksaisi mitään!
Siis mitä ihmettä!!!

Lipasto löysikin pian kodistani paikkansa ja on se vaan niin kaunis!
Rouva sujautti vielä matkaani lipastoa noutaessani Aarikan lautasen, ruusuisen termarin sekä suloisen peltipurkin

Nämä kaikki esineet saivat aivan erityisen paikan sydämestäni sillä niiden kotiutumiseen liittyi niin voimakkaita tunnetiloja. Kiitollisuus, onnellisuus, liikuttuneisuus.
Hyvän mielen esineitä.