8.4.2017

MESSULIPPUJA ARVOTTAVANA!


LAPSIMESSUT, MODEL EXPO, KÄDENTAITO, OUTLETEXPO, (la-su) ELÄINYSTÄVÄNI
21.-23.4.



Tästä alkaa tulla jo joka keväinen perinne, että suuntaan Eläinystäväni-tapahtumaan  Helsingin messukeskukseen. Suurimman huomioni siellä tietysti saavat kissat. Tänä vuonna siellä on jopa n. 500 kissaa ihasteltavana. Toki hyvät messutarjoukset houkuttelevat ja yrityksistä minua kiinnostaa eniten Kivikis joka valmistaa käsityönä tehtyjä huovutettuja kissanpesiä.

Kun olen riittävästi ihastellut kissoja suuntaan Kädentaitotapahtumaan. Tapahtuma on aika pienimuotoinen, mutta silti löytyy riittävästi katseltavaa ja ihasteltavaa. Rauhallinen tunnelma on kovin tervetullut varsinkin jos on sitä ennen vieraillut Lapsimessujen puolella. Siellä nimittäin riittää vilinää ja vilskettä ja vaikka en kohderyhmään kuulukaan löytyy sieltä kaikkea ihanaa shoppailtavaa. Etenkin PaaPii, sekä Verson Puoti houkuttavat kankaineen ja tuotteineen.

OutletExpo ja Model Expo jäävät minulta vähemmälle huomiolle, mutta voihan niissäkin piipahtaa jos aikaa vaan jää.


Jos sinuakin kiinnostaa lähteä viettämään mukavaa päivää messukeskukseen 21.-23.4. osallistu MESSULIPPUJEN ARVONTAAN!
Arvon kaksi lippua messuille ja liput arvon erikseen. Kaksi onnekasta voi siis voittaa. ARVONTA PÄÄTTYY 15.4. ja mukana olet kommentomalla tätä postausta. Lisääthän vielä sähköpostiosoitteen, josta tavoitan sinut mahdollisen voiton osuttua kohdalle.

ONNEA ARVONTAAN!





44 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! ��
    sannanmailiboksi@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Täälläkin odotellaan messuja jo innolla junaliput tanassa! Tuo model expo ei minua kiinnosta, mutta lapsimessut, kädentaito ja outletexpo tulee varmasti kierrettyä ja kantamista on kotiin varmasti enemmän kuin matkalaukku vetäisi =D

    jennihasalo@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kivat monipuoliset messut. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Messuja odoteltu jo pitkään :)
    Pekka kissalle on tuotava jotain tuliaisia :)
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti mukana arvonnassa!
    Nämä ovat olleet jo vuosia meidän perheen lempimessut
    - ja kyllä, pienoismalleja kannattaa todellakin käydä myös katsomassa!

    VastaaPoista
  6. Messuille menossa!
    Jahasveros@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kiinnostaisi kyllä käydä katsastamassa messut.
    Jimpula0@gmaim.com

    VastaaPoista
  8. Voi mahoton tuota valokuvaa, aivan ihana! 😍 Messuviikonloppua odotetaan lasten kanssa jo kovasti, eläimiä ja kaikkea kivaa. Mukaan arvontaan. (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  9. Model Expo ollut poijjanviikareitten suosikki lentonäytöksineen ja kauko-ohjattavine värkkeineen. janiviljakainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana :)

    Pari kolme kertaa olen käynyt noilla messuilla ja mukavaa on ollut.

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa. aino-kaisa.makkonen@netti.fi on osoite, jos onni potkaisee!

    VastaaPoista
  12. Moikka! Me ollaan menossa kissapuolelle cornish rex, Ramin kanssa, mutta lapsetkin (8- ja 11-vuotiaat) haluavat mukaan! �� Peukut pystyssä!!

    alisa_grannas@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana, messuille ollaan tulossa!

    hepa86@jippii.fi

    VastaaPoista
  15. Mukana menossa! :)

    embe-embe@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hieman noloa osallistua näihin kilpailuihin anonyyminä kahdella eri sähköpostiosoitteella Emma Lahtiluoma ;)

      Poista
  16. Mukaan kivaan arvontaan
    emma.lahtiluoma@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa!

    Ellu

    elinaarv@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Olisi kiva päästä messuille! :)
    yoslene@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Nää on ihan vakkarimessut ja liput todellakin kelpaisivat :)

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Oi oi oi! Tolta mä kuulostan, kun pääsen ihastelemaan kaikkia ihania kisuja ja koiria <3
    saara-kaisa.s(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Ehdottomasti mukana! :) Nämä messut ovat olleet vakkarini ja taas olisi mukava päästä.
    jenni.leskinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. mukana arvonnassa :) katjadavidsson@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Messuille mielelläni tulisin. Vuoden parhaat messut.
    jaana.laakso@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  24. Mukana! :)
    vilmaemilia0808@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Osallistun arvontaan! k_mari85@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Arvonnassa mukana, kaijal@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Hauskoja messuja! Minut voi arpoa mukaan lakenders@gmail.com.

    VastaaPoista
  28. Mukana ollaan �� Sähköpostini on dekorering@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana ollaan �� Sähköpostini on dekorering@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Tämäkin suuri kissarakastaja mukana arvonnassa! :) satu.taipale97@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. mukana olen:)/ sandi.osterlund@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Mukana ollaan :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Ehdottomasti arvonnassa mukana! Liput kelpais tänne. Seena.andersson@gmail.com

    VastaaPoista
  34. näin eläinten täyteisen pientilan pitäjänä olisi kiva päästä tuulettumaan!:) eli siis mukana ollaan arvonnassa! saarasola@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Nähdään messuilla kristiina.mannisto@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Olisi kiva päästä messuille k_mari85@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Messuille Tottakai! Eläinystävät ja kädentaidot kiinnostavat eniten.
    mari.paakko@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Nämä messut kiinnostavat! kaijal@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Kiitos Jaana, lipulle tulee käyttöä!! :D

    VastaaPoista