20.3.2016

Kukkaroinen

Rahapussini vetelee viimeisiään ja oli hommattava uusi ennen kuin se hajoaisi lopullisesti. Päätin tehdä itse uuden kukkaron. Silloin ainakin tulisi oikean kokoinen kaiken maailman korteille. Myös paksu nippu kanta-asiakaskortteja on jostain syystä kannettava aina mukana, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä korttia tarvitsee. (Oikeasti suurinta osaa en ole käyttänyt varmaan pariin vuoteen.)

Ommeltavan kukkaroklipsin ostin Pienestä Nappipuodista. Kankaat löytyivät omista varastoista, päälikangas ihanaa Tampellan Rosmariinia ja vuori pikkukukallista lakanakangasta. Mallin pulleampaan kukkaroon löysin Pinterestistä. Hetki vierähti kaavoja piirtäessä ja koska ei ollut ompeluohjeita piti oikein pähkäillä missä järjestyksessä ompelen osat toisiinsa. Ihan hyvähän siitä sitten tuli!








En olekaan pitkään aikaan laittanut mitään söpöstelykuvia kissoista tänne blogiin, joten loppuun vielä pari sellaista. Nämä söpöläiset olivat muuten erittäin innoissaan virpojien tuomista höyhenoksista...









12 kommenttia:

  1. Voi ihanuus tuota alimmaista kuvaa♥♥♥
    Kaunis kukkaro!

    VastaaPoista
  2. Suloinen kukkaro ja suloiset on kisulitkin. Olen luullut, että kisuja on kaksi, mutta heitähän on kolmen kopla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kolmehan noita on. Kaksi siskosta ovat vaan niin kovin saman näköisiä keksenään, ettei muut aina hoksaa kuvista että on eri kissa kyseessä. Ja harvoin saa kaikki yhtäaikaa samaan kuvaan. :)

      Poista
  3. Aivan ihana kukkaro ♥ Mulla on kans noita kehyksiä kaapissa muutamat, mutta jostain syystä en ole vielä keksinyt niille kohdetta. Ehkä jonain päivänä mä ryhdistäydyn =) Suloiset kisut ♥

    Ihanaa alkavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!
      Kukkaroita on tosi kiva tehdä, mutta ei niitäkään viitsi tehdä jos ei ole käyttöä. Toki ne käyvät meikkipussukaksi, penaaliksi jne.

      Poista
  4. Voi miten suloisia kissoja ja kukkarokin on tosi soma, hyvänmielen kuvia ❤️❤️

    VastaaPoista
  5. Oi, oi, iiiihania kissakuvia. Kukkaro on myös tosi söpö.

    VastaaPoista