23.2.2016

Sairaslomapäivien puuhastelua

Pari päivää sairaslomaa ja meinasi tylsyys iskeä ihan tosissaan. Yhden päivän maltoin lepäillä mitään tekemättä, mutta sitten oli pakko päästä puuhamaan jotain kevyttä.

Pojan huoneessa on ollut tarvetta pyykkikorille. Mietin aluksi ison metallikorin ostamista, mutta sitten muistin nähneeni ainakin Parolan Asema -blogissa upeita paperisäkkejä. Säkillä olisi kevyt kantaa pyykit alakertaan.
Minulta löytyi rullallinen suojapaperia yläkerran remontin jäljiltä ja ei muuta kuin taittelemaan. Suojapaperi on aika kankeaa taiteltavaa, joten pohjakin meni miten sattuu, mutta eihän se sieltä alta näy. Säkin kylkeen piirsin vielä tussilla "pyykit"-tekstin. Sisäpussukaksi sujahti kätevästi yksivärinen tyynyliina.



Taittelin itselleni samanlaisen säkin trikookuteille ja keskeneräiselle virkkaustyölle. Virkkaustyötä tulee ehkä tehtyä useammin kun se on koko ajan esillä. Ja vähän kauniimmalla tavalla kuin muovipussissa.



Sohvalla on uudet keväiset tyynypäälliset jotka ommella surautin ihanista Tampellan kankaista. Kylläpä koko olohuone piristyi taas vain tekstiilejä vaihtamalla!




Keittiöön sain hiukan uutta ilmettä virittämällä jouluvalosarjaan pieniä varjostimia. Olen pikkuhiljaa keräillyt niitä kirppareilta ja päällystänyt retrokankailla. Kankaat ja koristeet reunoihin kiinnitin kuumaliimalla.







Sellaista täältä sairastuvasta. Mukavaa talvilomaviikkoa niille, joilla sellainen on! :)


22 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköistä ❤️ Tuo valosarja on ihan huippu, olen itse tehnyt vähän vastaavaan, mutta mä en ole vaihtanut kankaita varjostimiin. Nyt kyllä tekisi mieli vaihtaa, tuo meidän valosarja on ihan valju :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Onhan tuo valosarja hiukan riemunkirjava ja ehkä vähän lapsellinenkin. :D

      Poista
  2. Tosi kivat nuo pussit! Ja nuo valot...voivat hyvin olla kevät/kesävaloina..:)

    VastaaPoista
  3. Hauska idea noi itse taitellut säkit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Noitahan voi taitella vaikka lahjapapereista, tapeteista jne.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Nämä ideathan eivät ole omiani, vaan muiden blogeista bongattuja, mutta on kiva jakaa hyviä vinkkejä eteenpäin. :)

      Poista
  5. Heips, eksyin blogiisi ensimmäistä kertaa ja ensimmäisestä kuvasta tiesin jo että jäin koukkuun :) Täytyy palata paremmalla ajalla lueskelemaan enemmän! Ihana tuo ensimmäisessä kuvassa oleva vaaka...

    VastaaPoista
  6. Ompas kivoja. Täytyisi ottaa mallia sairaspäivien vietosta, kun itsekin täällä tylsyyttä poden...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olisi niin paljon kaikkea "tärkeämpääkin" tekemistä, kuten kaappien järjestelyä jne, mutta kaikenlainen muu puuhastelu on niin paljon mukavampaa.

      Poista
  7. Kivoja puuhailuja. Säilytystilaa, kaappeja ja pussukoita ei varmasti koskaan ole liikaa :)

    VastaaPoista
  8. Näyttää niin viihtyisältä ♡ Nuo paperipussit on kyl tosi kivat ja lampunvarjostimet on aivan ihanat ♡

    Mukavaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oikein mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  9. En saa tarpeekseni näistä kuvista <3 Niin persoonallista, värikästä ja kaunista! Tuo varjostin- valoköynnös on ihan huippu! Mullakin on muutama pieni varjostin odottamassa, josko löytäisin niitä vielä pari lisää ja saisin väsättyä niistä haaveilemani valaisimen. Sellaisen, missä roikkuisi monta pientä lamppua varjostimineen ryppäänä, eri korkeuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!!!
      Sinun valaisinsuunnitelma kuulostaa ihanalta! Kerro sitten miten teet valaisimen.

      Poista