19.4.2015

Kaikennäköistä kirppiksiltä

Kaikennäköistä kivaa on taas tarttunut mukaan kirppiksiltä.
Taustalla näkyvä kangas ja vaaleanpunainen täkki ovat jo aiempia löytöjä, jotka on unohtunut esitellä. Uusimpia ostoksia, joiden hinnatkin ovat vielä muistissa, ovat ihanat tarjottimet 3,50 ja 4€, juomalasit 6kpl 3,90, ja oranssi leipäkori 3€. Nämä kaikki löytyivät Femmatorilta.






Leipäkoreja alkaa jo olemaan kiva kokoelma.


Innokkaat kuvausassistentit.



Pieni muovinen "käkikello" on myös aiempia löytöjä ja maksoikohan se muutaman euron verran. Yritin testata käykö kello, mutta jo heilurin heiluminen sai Hilda-kissan silmät laajenemaan ja noin minuutin päästä kello löytyi lattialta, heilurin paino irroitettuna. Kello saa siis toistaiseksi toimittaa vain koristeen virkaa.







Lopuksi vielä lukuvinkkejä.
Voitin Rynttyliisan blogiarvonnassa Retroilu-lehden, josta löytyy sivukaupalla mielenkiintoista luettavaa ja huokailuja aiheuttavia kuvia. (lehden kosteusvauriot eivät johdu suupielistä valuneesta kuolasta, vaan postilaatikon penteleen vuotamisesta).
Toinen lukuisia huokailu- ja ihastelureaktioita aiheuttava julkaisu on Keräilijän aarteet, Iloista emalia-kirja. Keräilijän aarteet-sarja ei ole entuudestaan minulle kovinkaan tuttu, mutta tämän kirjan käsiin saatuani, on ihan pakko hommata sarjan muitakin kirjoja.







16 kommenttia:

  1. Ihan kertakaikkisen mielettömät löydöt. Ihania. Ja siis nuo tarjottimet ainakin puoli ilmaisia. Heti tuli kirpparikuume.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjottimet olivat kyllä edullisia, tosin naarmuja löytyy, mutta sepä ei minua haittaa. :)

      Poista
  2. Leipäkorit näyttävät niin hienoilta tuollaisena sarjana. Mulla on vasta oranssi ja luulin pärjääväni sillä, mutta nyt sitten en olekaan enää aivan varma :D Hienoja löytöjä muutenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipäkoreja on pakko ostaa aina kun eteen sattuu. Meillä kotona oli lapsuudessani tuollainen leipäkori ja ekan kerran kun törmäsin kirpparilla sellaiseen, niin pakkohan se oli saada. Sitten löytyikin myös muita kivoja värejä. :)

      Poista
  3. Kaikkea NIIN ihanaa. Toi peura-käkikelloseinä on niin mun juttu.

    VastaaPoista
  4. Minä poimin juuri äsken yhden pedon keittiön hyllystä, heti siitä mausteiden ja kananmunien vierestä. Hän ei nähnyt tilanteessa mitään outoa ja luvatonta. Ja juuri kun pääsin sinulle kehumaan, että ei ne vanhana enää hypi niin paljon, no ei hypi joo, mutta ei niistä kyllä mitään kilttejä mussukoita saa tekemälläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, peto. Voin vaan kuvitella sen hämmentyneen katseen "miten niin tein jotain kiellettyä". :D

      Poista
  5. Teillä vissiin syödään PALJON leipää ;) Kiva toi käkikello(kin!

    VastaaPoista
  6. Wau, hienoja löytöjä. Kukkatarjotin ♥♥♥! Leipäkoreja multakin löytyy jo neljä. Kaikki eri värisiä. Ne on nättejä. Ja voi miten suloinen tuo käkikello! Täytyy alkaa metsästämään kans tuollaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käkikello on ehkä vähän ruma kaikessa muovisuudessaan ja juuri siksi se onkin hieno. :)

      Poista
  7. Mahtavia löytöjä ja tuo käkikello on todella päheä!

    VastaaPoista