2.11.2014

Halloween

Kokoonnuimme eilen vanhempieni kotiin sisarusten kanssa viettämään halloweenia. Tässä kuvapläjäys meidän upeasta halloweenpöydästä, johon jokainen osallistui tuomalla jotain karmivaa.


Päivän ohjelmaan kuului kurpitsojen kaivertaminen, mutta kun kurpitsat olivat (yhtä lukuunottamatta) päässet loppumaan kaupoista, kaiversimme hunajameloneista ja verigreipeistä lyhtyjä.


Äitimme oli leiponut "haamujen kakkoja", joita tämä kaveri suustaan oksentaa.


Siskoni Nea oli taiteillut pieniä kurpitspäitä. Kurpitsat ovat suussa sulavia valkosuklaacakepopseja.
Pienessä kulhossa kurpitsapäiden vieressä huhuilivat haamutikkarit, jotka minä tein peittämällä salmiakkitikkarit nenäliinakaavuilla ja piirtämällä tussilla silmät ja suut.


Ninni-sisko taas oli tehnyt uskomattoman herkullista kalakakkua. Kakku sisälsi mm. tuorejuustoa ja lämminsavulohta. Hämis ja verkko oli tehty voista ja tuorejuustosta, joka oli värjätty mustaksi elintarvikevärillä.


Yksi porukasta ei voinut syödä kalakakkua, joten Ninni oli tehnyt hänelle oman pikkukakun, jota koristi paprikapääkallo.


Minä leivoin hautakummun, josta pilkottaa luuranko. Hautakumpu on siis mokkapaloista kasattu ja hautakivi on tulostettu netistä löytyneestä kuvasta.


Ei saanut raukka rauhassa levätä, kun oltiin kakkulapiolla hautaa kaivelemassa.


Siskojen pikku taaperoille olin varannut "vampyyrin verta". Ruiskut sisälsivät mansikka-mustikkakeittoa, joka tuntui maistuvan hyvin. Tai sitten ruiskuista ryystäminen oli vain yksivuotiaista hauskaa.


Kun kaikkien herkkujen jälkeen jano pääsi yllättämään siemailimme äitimme tekemää boolia.


Rekvisiitaksi tulostin pulloetikettejä, kirjan kannet ja karmaisevan pään purkissa.


Muovinen pääkallo hohti hämärässä, väriä vaihtava tuikku suussaan.



Äiti oli laittanut tunnelmaa tuomaan mustia kynttilöitä sekä tehnyt hassuja haamuja katosta roikkumaan.


Illan hämärtyessä veimme lyhdyt ulos ohikulkijoita ilahduttamaan.





15 kommenttia:

  1. Vautsi mitkä pirskeet!Piti muutamat jutut napata korvan taa ens vuodelle :)

    VastaaPoista
  2. Herrajesta ja Vau!! Ihan mielettömän upeita juttuja. Kuulostaa ja näyttää kyllä niin hyvältä. Oon ihan sanaton, paitsi : pakko pitää jotkut pirskeet. Ihan näiden vuoksi.

    VastaaPoista
  3. Näyttävät kekkerit saatiin kyllä aikaan ja sinä teitkin ison osan, varsinkin rekvisiitoista. :)

    VastaaPoista
  4. Siis todella näyttävä pöytä!Ootte kyllä nähneet vaivaa!

    VastaaPoista
  5. Meilläkin oli Halloween-kemut, mutta ei ihan noin hienoja! Mun piti kans laittaa noita ruiskuja, mutten löytänyt niitä mistään! Pitäsköhän laittaa kans kuvia blogiin meidän kemuista...? :)

    VastaaPoista
  6. Irmastiina: Kiitos!

    Tiina: Kiitos!

    Sanna-Mari: Hyvä, jos löysit kivoja vinkkejä. :)

    mustakissa: Kiitos!

    miia ketunkololla: Pirskeiden järjestäminen on ihanaa! Silloin kun se tapahtuu ilman kiirettä ja stressiä.

    Ninni: Oli ihan tosi hauskaa järkätä näitä juhlia ja taisin vähän innostua...

    Julia: Yksin olisikin ollut iso vaiva järjestää tällaista juhlaa, mutta yhdessä se sujui tosi vaivattomasti. Ja oli hauskaa. :)

    Outi: Laita ihmeessä! Minä ainakin haluan nähdä!!!

    VastaaPoista
  7. Mahtavat tarjoilut ollut teillä, täytyy pistää itselle muistiin ensi vuotta varten! Melko teijöitä olette :)

    VastaaPoista
  8. Karo-Liina: Kiitos! Vinkit vaan jakoon! :)

    VastaaPoista
  9. Aivan mielettömän kiva koti sinulla :). Blogimaailmaan vasta bloggailijana etsiskelin itseäni kiinnostavia blogeja - ja tämä luomus pääsi ehdottomasti lempparilistalleni!

    VastaaPoista
  10. Neiti Ö: Kiva kuulla ja tervetuloa mukaan! :)

    VastaaPoista
  11. Sinulle pukkaa haastetta blogissani :)

    VastaaPoista
  12. miia ketunkololla: Kiitos! Otan haasteen vastaan, tosin saattaa hiukan venähtää, ennen kuin ehdin siihen vastailemaan. :)

    VastaaPoista