28.9.2014

Hassuttelua keittiössä

Sisustamisen ei aina tarvitse olla niin vakavaa. Välillä voi heittäytyä leikkimieliseksi.
Tein pienistä puisista dominonappuloista magneetteja liimailemalla niihin magneettinauhaa. Tähän askarteluun aikaa kului ehkä viisi minuuttia. Keittiön pöytä taas sai pleksin alle Afrikan tähti-pelilaudan.




Postauksen lopuksi kissahöpötystä (eli niitä joita ei eläin/kissajutut kiinnosta voivat jättää lopun lukematta).
Meidän Noa-kissa täyttää tänään 3-vuotta.
Noa tuli meille poikakissana, mutta myöhemmin kävi ilmi, että onkin tyttö. Noa-nimi silti jäi.
Noa on herkkä tosikko. Edes pentuna se ei ollut kovinkaan leikkisä ja on edelleen hiljainen ja rauhallinen. Noa ei tykkää muutoksista eikä kovista äänistä ja vieraat ovat inhottavia. Varsinkin vieraat miehet! Ja pienet lapset ovat ihan kamalia.
Noa on sivustaseuraaja ja usein katselee muiden kissojen riehumista ja touhuja kyllästyneen näköisenä. Toisinaan Noa heittääntyy "villiksi" ja saattaa innostua hetkeksi leikkimään. Noan huumorintaju ei kuitenkaan riitä tehokaksikko Nelman ja Hildan kanssa juoksenteluun kovin pitkäksi aikaa, vaan vetäytyy mielummin taas sivuun tarkkailemaan.
Noa rakastaa läheisyyttä ja rapsuttelua ja heti tilaisuuden tullen se käpertyy mahdollisemman lähelle. Se on myös superlempeä ja kiltti, eikä ole koskaan näyttänyt kynsiään ihmiselle. Nuorempia kissoja tosin täytyy välillä ojentaa, jos hyppivät liikaa nenille. Mutta sehän se on vanhimman rooli.



11 kommenttia:

  1. Hauskoja sisustusideoita. Onnea ja rapsutuksia Noalle! :)

    VastaaPoista
  2. Täytyypä ettiä ittellekki nätit dominot jääkaappiin. Mistä sitä magneettinauhaa saa? Onnee ihanalle Noalle. :-)

    VastaaPoista
  3. Hei, sinullakin on tuollainen hauska neuvolavaaka. Itse huusin keväällä huutokaupasta.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa keittiöilottelua - ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa :)
    Meijän miehen kotopuolessa oli tyttökissa nimeltä Frank.. :) Suloiset kuvat kisusta :)

    VastaaPoista
  5. Meidän lapset tykkäis varmasti tuollaisesta Afrikan tähti pöydästä! :)

    VastaaPoista
  6. Pilviraitin Marjaana: Kiitos! :)

    Maija: Liimautuvaa magneettinauhaa myy ainakin Sinellin verkkokauppa.

    Syvältä.Sanna: Juu, neuvolavaaka on pyörinyt jo parissa kodissa koristeena, Omani löysin muistaakseni Hyvinkäältä osto-ja myyntiliikkeestä.

    Peppi: Näinpä. :) Frank on oikein hieno tyttökissan nimi!

    Sesse: No se kyllä on. :)

    Outi: Meillä minä taisin olla enemmän innoissaan kuin lapset. :D

    VastaaPoista
  7. Pilke silmäkulmassa sisustetaan meilläkin :) Meillä on kaksi kissaa, tyttö ja poika, sisarukset on nyt 5 vuotiaat...Juuri yritin vaihtaa lakanat petiin ja eikös nää kaksi tykkää painia lakanan kanssa ja kädet on naarmuilla :D Tyttö kissa murisee kun ovikello soi ,enpä ole ennen kuullut kissan murisevan :D

    VastaaPoista
  8. Nina: Lakanoiden vaihtaminen saa meidänkin kissat villiintymään, paitsi Noan, joka taas vaan katselee sivusta. Tuo kissan murina on jännä juttu, olen kerran myös kuullut Noan murisevan, kun näki ikkunasta postiauton kääntyvän meidän pihassa. :D

    VastaaPoista
  9. Noa on ihana. Onko sekin jo nuin vanha? Mihin tää aika menee? Noa on vissiin päässy oikeen lehteenkin? Ei Nitakaan leiki. Juoksee pakoon kun Maikki yrittää saada leikkikaveria. Meillä myös muristaan kun joku tulee ovelle.

    VastaaPoista
  10. Noa on kyllä superihana! Noa on ihan selkeästi äitiinsä tullut.
    Ja Nelma se on joka on lehden kuviin päässyt. Noa taisi silloinkin olla sängyn alla tilannetta tarkkailemassa. :)

    VastaaPoista