27.7.2014

Kauheasti olen saanut kaikkea aikaiseksi

Laiska se töitään luettelee, mutta nyt on ollut pari mahdottoman touhukasta viikonloppua takana, joten meinaan olla ihan ylpeä itsestäni. Kuumuuden takia ei työpäivien jälkeen jaksa yhtikäs mitään, joten olen ottanut viikonloppuina ilon irti touhuamisesta. Olen yöhoitanut siskon taaperoa, pessyt kaikki matot sekä siivonnut kodin perusteellisesti. Lisäksi olen askarrellut seuraavanlaisia juttuja:

Vanha vahakankainen essu pääsi uusiokäyttöön, kun ompelin siitä pari kappaletta satulansuojia pyörääni. Satulansuojat ovat tarpeen, sillä Siriuksen satula on aikojen saatossa revennyt ruman näköiseksi. Lisäksi sateella se imaisee kaiken veden sisäänsä.





Kirpparilta löytynyt kynttilänjalka sai kylkeensä pienen maatuskan ja pääsi muiden kynttilänjalkojen joukkoon.



Löysin rullan IHANAA retrotapettia ja uudistin tuulikaapin komeron takaseinän. Tapetille löytyy varmasti vielä paljon käyttökohteita.




Kävimme siskon ja äidin kanssa viikolla askartelutarvike ostoksilla Lopella ihastuttavassa Savi-Heinä Puodissa. (klik) Kattavan askartelutarvikevalikoiman lisäksi puodista löytyy kivoja keramiikkatöitä ja lahjatavaroita.
Olen jo pitkään etsinyt olohuoneeseen sopivaa kelloa ja kun en sellaista löytänyt, niin päätin tehdä sen itse. Kaikki tarvikkeet kelloon löytyivät siis Savi-Heinä Puodista.



20 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuli tuosta tapettiseinästä. Vanhoja tapetteja bongaisi mielellään useamminkin myynnissä, mutta turkasen hrvoin lopulta ainakaan omalle kohdalle sattuu. Ihania juttuja siellä taas muutenkin. Sohva <3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hurja tapetti, yleensä kirppikseltä löytyvät vanhat tapetit ovat beigejä tai vaaleansinisiä tai muita tylsiä. Löytösi sopii hyvin paikkaansa, samalla ajatuksella mekin olemme vanhoja tapetteja käyttäneet.

    VastaaPoista
  4. Hey, wau! Tapettilöytö on kyllä mieletön! Itse en ole vielä kertaakaan bongannut hienoa retrotapettia kirpparilta. Vaan just niitä beigejä ja hailukanvaaleita tylsimyksiä. Hieno tuli tuulikaapista!

    Ootpas kätevä käsistäsi! Makee kello! Ja sopii tuohon seinälle kuin olisi aina ollut siinä. :)

    Nyt on kesä kyllä niin kuuma, etten itsekään jaksa tehdä yhtään mitään töiden jälkeen. Aloin äsken siivoamaan ulkovarastoa, ja tajusin viiden minuutin jälkeen, ettei tainnut olla järkevin homma tällä kelillä. Pakko se on tehdä kuitenkin loppuun, kun kaikki tavarat on jo leviteltyä pihaan! :D

    VastaaPoista
  5. Aika ihana tapetti...varsinkin kun yksi lempiväreistäni on sininen/turkoosi :)

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo tapetti ...tykkään oikeesti!! JA tuo vanha fillari...juu ja onhan tuo satulakin hieno...:)

    VastaaPoista
  7. Ihania juttuja olet löytänyt/tehnyt (jaksanut tehdä) itse vaikka lomailen - olen vain lomaillut.... Tykkään ihan kympillä kuviesi "kukkasista" ja tapetista :D

    VastaaPoista
  8. Kylläpäs olet taas tehnyt kaikkea hienoa ja ihanaa! :-)
    Ja jaksanut hoitaa tuota meidän taaperoakin, kiitos siitä.
    Toi tapetti on kyllä mun lemppari.
    Mistä teit kellon? Onko noi jotain puunpalasia vai löytykö noin kivaa pahvia?

    VastaaPoista
  9. Näyttää upealta!Tapetti on superkaunis <3

    VastaaPoista
  10. miia ketunkololla: En ole aiemmin löytänytkään retrotapetteja ja totta tosiaan, niitä saisi tulla vastaan useimminkin.

    Tuikkis: Tapetissa on kyllä aika näyttävä kuviointi. En ole aiemmin törmännyt edes niihin tylsiin retrotapetteihin, joten olen ikionnellinen tästä löydöstäni.

    Outi: Kiitos!
    Mitenkäs pihavaraston siivouksen kanssa kävi? :D

    Sesse: Minunkin lempivärini on turkoosi sekä vihreä, jota löytyy myös ripaus tapetista.

    Irmastiina: Kiitos. Fillari on ihan huippuhyvä poljettava, en vaihtaisi mistään hinnasta uuteen.

    Peppi: Ihan oikein, lomalla pitääkin vaan lomailla ja oleilla. :)

    Ninni: Kello on tehty pahvista ja päällystin sen noilla kivoilla papereilla.

    Emmi Sulokutri: Samat sanat multa taisi päästä, kun näin tapetin. :)

    Micu: Kiitos, kiitos! :)

    VastaaPoista
  11. Tuosta kellosta tuli niiin hieno! :)
    Nyt tuntuu ehkä jopa hölmölt ostaa se pönttö Antonin huoneeseen kun osasit itekin tehä noin upeen :D

    VastaaPoista
  12. Oih mikä tapetti <3 Ihania tuunailuja, olet kyllä ollut ahkera :)

    VastaaPoista
  13. Kaikkea ihanaa ootkin saanut aikaan <3

    VastaaPoista
  14. Nea: Kyllähän me sulle pönttö rakennetaan, jos siltä tuntuu. :D

    Oranssi Omena: Kiitos!

    Nina: Kiitos!
    Jo pelkkä blogisi nimi houkutteli kurkkaamaan ja liityin lukijaksi. :)

    VastaaPoista
  15. Ooh mikä tapetti! Peukutan :) Ja kellokin on kiva. Tuota kellon viereistä hirvielukan päätä oon kuolannut yhden kaverin seinällä mut ei oo ollu rahaa tilata semmosta.

    VastaaPoista
  16. Purppura: Minäkin kuolasin pitkään, kunnes sain sen ystävältäni synttärilahjaksi. Ihan mahtilahja!

    VastaaPoista
  17. Oi miten paljon kivoja juttuja olet tehnyt, olet kyllä taitava! Ihanaa, miten toisilla on rohkeutta ja silmää käyttää kaikki kivoja kuoseja, itse pelkään aina kyllästyväni, joten noh,mustalla ja valkoisella monesti mennään. :D

    VastaaPoista
  18. Minna: Kiitos!
    Olen kyllä kova sekoittelemaan kaikkeja värejä keskenään ja jonkun silmään voikin näyttää tosi pahalta ja kaaosmaiselta. On kyllä totta, että joihinkin kuvioihin kyllästyy helposti, mutta sitten vaan vaihtoon. Ehkä juuri sen takia kuviot rajoittuvat melkeinpä pelkästään tekstiileihin, kun on sitten helppo vaihtaa kun kyllästyttää.
    Musta ja valkoinen on varma yhdistelmä ja ihastelen usein ystäväni mustavalkoista kotia. Se on upea!

    VastaaPoista
  19. Ihana tapetti. Olen vannoutunut tapettien vihaaja, mutta tuosta lopputuloksesta tuli niin herkullinen, että pakko vähän syödä sanojaan takaisin.

    Värikäs tapetti piristäisi kummasti pientä tuulikaappiamme... Nyt on enää ongelmana saada mies suostumaan siihen. Ja löytää se hieno ja värikäs tapetti.

    VastaaPoista