20.5.2013

Vanha vaaka ja muuta kivaa

Tuttavani kertoi minulle löytäneensä vanhan kaupan vaa'an ja kysyi, kelpaisiko se minulle. Muuten menisi romuraudaksi. Tältä samalta kaverilta sain aiemmin vanhoja kaupan ostoskoreja ja vaaka oli löytynyt samasta ladon tyhjennysprojektista. Ja tottahan tämä vaaka välttyi kovalta kohtalolta ja sai kodin luotani. Numerot ovat kadonneet ja kulumaa, sekä ruostetta löytyy, mutta sepä ei minua haitannut. Haaveilin laittavani sen takan päälle vanhojen limsapullojen seuraksi, mutta tämä kapistus painaakin niin paljon, ettei minulla ollut toivoakaan nostaa sitä sinne. Vaaka sai siis jäädä toistaiseksi olohuoneen nurkkaan nököttämään.
Samalta kaverilta kotiutui myös pirteä kukkaverho keittiöön ja ihanan vihreä räsymatto, joka odottelee vielä varastossa pesua. Kaikista näistä maksoin yhteensä 10 €.




Viime viikolla sain kyläilemään ihanan ystäväni Julian blackandwhiterules-blogin takaa. Julia on ystäväni monen vuoden takaa, mutta välimatkan takia viime näkemästä oli kulunut jo rutkasti aikaa. Julia toi minulle tuliaisiksi kivoja H&M home-malliston keittiöpyyhkeitä.



6 kommenttia:

  1. No eipä ollut hinnalla pilattu nuo ostokset ja miten ihana tuo vaaka on!
    Minä eilen kirpparilla katselin yhtä räsymattoa...maksoi 80€ ja sai jäädä ostamataa!

    VastaaPoista
  2. Ei oo totta, ihania ystäviä sinulla! Tuo vaaka on aivan superhieno

    VastaaPoista
  3. Noi pyyhkeet on ihania, meillä on myös, rakastan pöllöjä! :)

    Ihanat keittiönverhot!

    VastaaPoista
  4. Irmastiina: Räsymatot tosiaan ovat huikeissa hinnoissa.

    Crafters Daily: Tykkään kanssa kovasti vaa'asta, vaikka eihän sillä mitään käyttötarkoitusta ole ja hankaloittaa vaan siivousta. Tarkemmin kun ajattelen, niin kotini tavaroista suurin osa taitaa olla vailla käyttötarkoitusta. :)

    Merikuu: Tykkään kanssa pöllöistä!

    VastaaPoista
  5. Hih,mäkin ostin noita pyyhkeitä, mutta epähuomiossa otin kaksi pakettia turkooseita...mustatkin olisi ollut kivoja:) Tottakai, kun niissä on pöllöjä!
    Vaaka on suloinen:)

    VastaaPoista