10.2.2011

Tästä se lähtee!

Olen jo jonkin aikaa seurannut toinen toistaan ihanampia blogeja, saanut loistavia askartelu- ja sisustusvinkkejä ja uppoutunut bloginpitäjien elämään. Näistä innostuneena päätin aloittaa oman blogin kirjoittamisen. Toivottavasti myös minä voin antaa muille yhtä paljon iloa, kuin olen itse saanut blogien lukemisesta.

Näin keväisin minut valtaa usein järjetön sisustushuuma (kärsin siitä lähes aina, mutta varsinkin keväisin se paisuu suunnattomaksi). En tiedä johtuuko se auringosta, jonka valossa koti näyttää kaipaavan uudistusta, vai sisustuslehdistä joissa värit tuntuvat taas heräävän henkiin. Voi myös johtua siitä, että itse herään henkiin muutaman kynttilänvalossa ja peittojen alla eletyn kuukauden jälkeen. Onneksi pääsin purkamaan intoani sukulaisen lastenhuoneen uudistukseen, josta tulen kertomaan vielä myöhemmin lisää muutoskohteen valmistuttua.

Kävin viime viikolla kirjakaupan alennusmyynnissä ja löysin sieltä muutaman huippuedullisen sisustuskirjan. Mitään herkkuja en sinänsä näistä kirjoista löytänyt, mutta olihan ne ostettava kun halvalla sai. Sisustuskirjojahan ei koskaan voi olla liikaa!



Ja tässä sitten hieman niitä herkkuja kirjoista: Löytöjen koti ja Finland family style. Ensimmäiseksi mainitun olen myös löytänyt alennusmyynnistä ja jälkimmäisen sain ihanalta ystävältäni joululahjaksi. Kirja kuuluukin tällä hetkellä ehdottomasti sisustuskirja suosikkeihini.






Sisutusintoani pääsen vielä kevään mittaan purkamaan omien lapsieni huoneisiin, jotka valmistuvat pikkuhiljaa ullakolle poikaystäväni- sekä omin voimin. Syksyllä aloitettu rakennusprojekti oli haaveissani valmis jouluksi, mutta todellisuudessa juhannus taitaa olla oikea valmistumisaika. Tulen jatkossa vielä kertoilemaan enemmänkin projektin etenemisestä kuvien kera.

Aurinkoisia päiviä ja sisustusintoilua toivotellen,
                                                                          
                                                    Jaana



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti