7.12.2014

Joulu lähenee...

...Ja kiire kovenee.
Minulla kiire taitaa lähinnä helpottaa, sillä sain joululahjat eilen muutamaa lukuunottamatta valmiiksi. Lahja-askartelu on jäänyt viikonloppuihin ja melkein jo panikoin kun huomasin kuinka vähän viikonloppuja on ennen joulua jäljellä. Onneksi ei olekaan syytä panikointiin ja onneksi aloitin lahjojen valmistelun jo hyvissä ajoin. Arkisin olen ehtinyt vain hoitamaan perus kotihommat, sillä olen päivätyön lisäksi ollut tuttavan liikkeessä auttelemassa muutamana iltana viikossa. Bloggaaminen on jäänyt ihan hunningolle ja en muka ole ehtinyt edes muiden blogeihin kommentoimaan. Lueskellut olen kyllä kaikkien kuulumisia aina aamukahvin äärellä. Lisäksi ainainen pimeys tuo haastetta kuvien ottamiseen, jonka takia blogi on saanut hetken hengähtää. Mutta nyt joulufiiliksiin!





Ninni-sisko Papatiti (klik) blogista nakkasi minulle jouluisen haasteen: Seitsemän jouluista salaisuuttani

1. Uskotko joulupukkiin tai tonttuihin?
No en usko ja lasten ollessa pieniä joulupukki kävi öisin tuomassa lahjat. Pukki kuitenkin kuuluu mielestäni pienten lasten jouluihin.

2. Jos vastasit ensimmäiseen kysymykseen kyllä, niin kirjoititko joulupukille?

Muistan kyllä lapsena kirjoittaneeni ja tytär ja poika ovat olleet kovia laatimaan lahjalistoja tonttujen noudettaviksi.

3. Onko kinkku joulupöydän kunkku vai selviätkö ilmankin?

Varmasti selviän ilmankin, mutta kyllä kinkku kuuluu meidän perheen joulupöytään!

4. Noloin saamani joululahja tai lahjojen jakoon liittyvä muisto?

En muista saaneeni noloa lahjaa, eikä lahjojen jakoonkaan liity mitään erityistä, jota muistelisin kauhulla tai kaihoten.
Meidän perheessä lahjojen jaon suorittaa yleensä nuorin (lukutaitoinen) ja lahjat availlaan yksi kerrallaan, vuorotellen, niin että kaikki näkevät mitä muut saavat lahjaksi. Vietämme siis joulun vanhempieni luona, jonne sisarukset perheineen kerääntyvät.




5. Onko jokin joululahja jäänyt käyttämättä ja kaapin perälle notkumaan?

Kyllä niitäkin lahjoja on vuosien mittaan tullut ja olen kyllä aika pian laittanut kiertoon, etteivät jää kaapin perälle pölyä keräämään. Jotain tuikkukuppeja muistan ainakin joskus saaneeni, jotka eivät olleet minun maun mukaisia. Onneksi läheiset kyllä tuntevat makuni erittäin hyvin ja saan todella harvoin lahjoja, jotka eivät minua miellytä.

6. Milloin ja millä tavalla koristelette joulukuusen?

Meillä ei ole koskaan ollut joulukuusta, paitsi ihan pikkuisia pöydällä purkissa. Niiden koristeluun riittävät pienen pienet kärpässienet. Vanhempieni luona on kyllä kuusi, jonka koristelemme aattona. Osa koristeista on äitini tekemiä ja taitaapa muutama olla myös minun askartelemia.

7. Ostatko kotiisi joulukukkia, hyasintti, joulutähti vai joku muu?
Mikä on joulukukkasi?

Kyllä hyasintin tuoksu tuo joulun ja tänä vuonna hommasin ensimmäistä kertaa amarylliksen, josta taitaa tulla minun joulukukkani. Tykkään siitä ihan hirmuisesti!






En osannut päättää, kenelle seitsemälle jaan tämän haasteen eteenpäin, joten valitsin sivupalkistani seitsemän ensimmäistä blogia, jotka siinä näkyivät tätä kirjoittaessani. Joten haastan seuraavat blogit:













22.11.2014

Värihaaste

Sain jo jokin aika sitten värihaasteen Miialta, Ketunkololla -blogista. Kiitos Miia!
Aloitetaan keltaisella, sillä keltaiset ovat eilen saapuneet Finel Primavera liesisuojat. <3 <3 <3



















Kuvien ottamisen jälkeen osui silmiini vielä monta keltaista asiaa, mutta eiköhän tässä ole jo riittävästi.
Kodin viisi väriä haastan kuvaamaan siskoni Ninnin  Papatiti -blogista, kunhan vaan muuttokiireiltään ehtii sitten joskus vastailemaan. :)


9.11.2014

Viikonlopun väkertely

Minulla tuntuu tuo arki olevan niin kovin hektistä, joten olen yrittänyt ottaa viikonlopuista kaiken irti ja koittanut edes vähän väkertää jotain kivaa kotiin. Tämän sunnuntain tuunausaskartelu oli tylsälle kehykselle villatakin virkkaaminen.

Tylsääkin tylsempi kehys.

No nyt on paljon pirteämpi ilme.

En vielä keksinyt kehykselle mitään järkevää käyttötarkoitusta. Voihan sitä käyttää vaikka hauskojen kissakuvien ottamiseen...


...tai vaikka kivojen kirppislöytöjen kuvaamiseen!



Toistaiseksi nakkasin kehyksen naulakkoon roikkumaan ja odottelemaan paremman paikan löytymistä.



Mukavaa ja leppoisaa isänpäivän illan jatkoa!

2.11.2014

Halloween

Kokoonnuimme eilen vanhempieni kotiin sisarusten kanssa viettämään halloweenia. Tässä kuvapläjäys meidän upeasta halloweenpöydästä, johon jokainen osallistui tuomalla jotain karmivaa.


Päivän ohjelmaan kuului kurpitsojen kaivertaminen, mutta kun kurpitsat olivat (yhtä lukuunottamatta) päässet loppumaan kaupoista, kaiversimme hunajameloneista ja verigreipeistä lyhtyjä.


Äitimme oli leiponut "haamujen kakkoja", joita tämä kaveri suustaan oksentaa.


Siskoni Nea oli taiteillut pieniä kurpitspäitä. Kurpitsat ovat suussa sulavia valkosuklaacakepopseja.
Pienessä kulhossa kurpitsapäiden vieressä huhuilivat haamutikkarit, jotka minä tein peittämällä salmiakkitikkarit nenäliinakaavuilla ja piirtämällä tussilla silmät ja suut.


Ninni-sisko taas oli tehnyt uskomattoman herkullista kalakakkua. Kakku sisälsi mm. tuorejuustoa ja lämminsavulohta. Hämis ja verkko oli tehty voista ja tuorejuustosta, joka oli värjätty mustaksi elintarvikevärillä.


Yksi porukasta ei voinut syödä kalakakkua, joten Ninni oli tehnyt hänelle oman pikkukakun, jota koristi paprikapääkallo.


Minä leivoin hautakummun, josta pilkottaa luuranko. Hautakumpu on siis mokkapaloista kasattu ja hautakivi on tulostettu netistä löytyneestä kuvasta.


Ei saanut raukka rauhassa levätä, kun oltiin kakkulapiolla hautaa kaivelemassa.


Siskojen pikku taaperoille olin varannut "vampyyrin verta". Ruiskut sisälsivät mansikka-mustikkakeittoa, joka tuntui maistuvan hyvin. Tai sitten ruiskuista ryystäminen oli vain yksivuotiaista hauskaa.


Kun kaikkien herkkujen jälkeen jano pääsi yllättämään siemailimme äitimme tekemää boolia.


Rekvisiitaksi tulostin pulloetikettejä, kirjan kannet ja karmaisevan pään purkissa.


Muovinen pääkallo hohti hämärässä, väriä vaihtava tuikku suussaan.



Äiti oli laittanut tunnelmaa tuomaan mustia kynttilöitä sekä tehnyt hassuja haamuja katosta roikkumaan.


Illan hämärtyessä veimme lyhdyt ulos ohikulkijoita ilahduttamaan.





26.10.2014

Valaisin keittiöön ja asuntokaupat

Löysin metallinkeräysastiasta vanhan mehumaijan sisäosan ja siitä tuli kelpo valaisin keittiön työtason yläpuolelle. Sähkötarvikkeet ostin vitosella Biltemasta ja perhoset tulostin Vintage Printable-sivustolta. Valaisee mukavasti keittiön pimeintä nurkkaa ja rei'istä muodostuu kauniita kuvioita kattoon.



Reilu viikko sitten pääsin solmimaan asuntokauppoja. Ostin tämän asunnon, jossa olen asustellut vuokralla n. viitisen vuotta. Jo alunperin tähän asuntoon muuttaessani on ollut ajatus, että kun vaan saan työpaikan ja silloin minulla olisi lainansaantimahdollisuus, niin sitten ostaisin tämän itselleni. Vihdoin se päivä sitten koitti! Tästä nyt puuttuu se innostus, jännitys ja huumailu, joka yleensä asunnon ostoon liittyy. Mutta tiedänpähän tasan tarkkaan, minkä ostin. Tunnen naapurit, tiedän taloyhtiön tavat, tiedän myös asuntoon liityvät pikkuviat, menneet ja tulevat remontit. Olo on kaikin puolin turvallinen ja tyytyväinen. Ja eipähän ole sitä rasittavaa muuttourakkaa!

19.10.2014

Keittiön kello ja muutama muu löytö

Olen pitkään haaveillut 50-luvun tyylisestä keittiön kellosta ja vihdoin sellainen kotiutui meille! Ei haittaa vaikka kyljestä oli irronnut pari suurta palaa, jotka liimailin kiinni. Ei haittaa vaikka vetoavain puuttuu ja koneistokin taitaa olla entinen. Ei haittaa vaikka munakello raksuttaa, muttei pirise. Minusta se on täydellinen! Jottei kukaan erehtyisi tiirailemaan siitä aikaa, köytin viisarit nippuun satiininauhalla ja laitoin vielä pienen lintuhäkkikoristeen roikkumaan.
Kellon taustaksi sopi pala vanhaa tapettia, jonka kiinnitin ronskisti nastoilla seinään.


Kehykset keittiön seinällä saivat myös uutta ilmettä, kun vaihdoin niihin kukalliset kankaat ja palan pitsiliinasta.
Jääkaapin päällä näkyvä emalimuki kansineen on myös viime aikojen löytöjä. En tiedä kuuluuko kansi siihen oikeasti, mutta hauska se on.



Kaksi ihanaa syksyn sävyihin sopivaa täkkiä löysivät myös tiensä meille pari päivää sitten. Varsinkin tuo ruusutäkki on niin ihanan pehmeä, että siihen on mukava kääriytyä.




11.10.2014

Bloggausnurkkaus

Löysin halpiskaupasta raikkaan pallokuosisen vahakankaan ja pöytä piristyi hetkessä.
Kirpparilta kotiutin vanhan oranssin nitojan ja Alpon, leimasinlaitteen, josta puuttuu leimasintyyny, mutta siihenhän voin liimailla minkälaisen leimasimen itse haluan. Tällä hetkellä vempeleet toimivat lähinnä silmänilona.