19.4.2015

Kaikennäköistä kirppiksiltä

Kaikennäköistä kivaa on taas tarttunut mukaan kirppiksiltä.
Taustalla näkyvä kangas ja vaaleanpunainen täkki ovat jo aiempia löytöjä, jotka on unohtunut esitellä. Uusimpia ostoksia, joiden hinnatkin ovat vielä muistissa, ovat ihanat tarjottimet 3,50 ja 4€, juomalasit 6kpl 3,90, ja oranssi leipäkori 3€. Nämä kaikki löytyivät Femmatorilta.






Leipäkoreja alkaa jo olemaan kiva kokoelma.


Innokkaat kuvausassistentit.



Pieni muovinen "käkikello" on myös aiempia löytöjä ja maksoikohan se muutaman euron verran. Yritin testata käykö kello, mutta jo heilurin heiluminen sai Hilda-kissan silmät laajenemaan ja noin minuutin päästä kello löytyi lattialta, heilurin paino irroitettuna. Kello saa siis toistaiseksi toimittaa vain koristeen virkaa.







Lopuksi vielä lukuvinkkejä.
Voitin Rynttyliisan blogiarvonnassa Retroilu-lehden, josta löytyy sivukaupalla mielenkiintoista luettavaa ja huokailuja aiheuttavia kuvia. (lehden kosteusvauriot eivät johdu suupielistä valuneesta kuolasta, vaan postilaatikon penteleen vuotamisesta).
Toinen lukuisia huokailu- ja ihastelureaktioita aiheuttava julkaisu on Keräilijän aarteet, Iloista emalia-kirja. Keräilijän aarteet-sarja ei ole entuudestaan minulle kovinkaan tuttu, mutta tämän kirjan käsiin saatuani, on ihan pakko hommata sarjan muitakin kirjoja.







12.4.2015

Palaset-seinälokerikko ja kuvia keittiöstä

Sain äitini varastoista vanhan Palaset-seinälokerikon. Lokerikko on ollut lapsuudessani huoneeni seinällä. Lokeroihin oli hyvä laittaa kaikki Tiimarin posliinikissat ja muu krääsä esille. Veljeni huoneessa oli samanlainen, mutta mihin lie se kadonnut.
Lokerikko oli vuosia myös sisarusteni huoneiden seinällä ja lopulta se päätyi äitini varastoon. Jokin aika sitten aloin taas lämmetä lokerikolle, jota pidin halpana, rumana muovihökötyksenä. Yllätys olikin suuri, kun huomasin sen olevan vanhaa Palaset sarjaa.
Liimailin kivoja tapetteja ja papereita lokerikon takaosaan ja nostin sen keittiön peräseinän hyllylle.











29.3.2015

Kirjontaa

Kirppikseltä löytyi vanha metallinen kirjontakehys ja päätin kokeilla kirjontaa (lisää mummomaisia harrastuksia).
Löysin pinterestistä ohjeita peruspistoihin, sekä kissan mallin, jota hiukan muokkasin. Kai siitä tuli ihan hyvä näin ensikertalaiseksi. :)





Kirppikseltä lähtivät mukaan myös vanhat pahviset mausterasiat sisältöineen, afrikkalaista palkopippuria sekä anista.
Käyvät kivasti keittiön lokerikkoon, josta karsin "turhat" tavarat pois ja järjestelin uudelleen.





Yhtään virpojaa ei ole näkynyt, joten tosi harmi että joudun syömään itse kaikki suklaamunat. Pirteää palmusunnuntain jatkoa!


22.3.2015

Kirjanmerkki

Noin vuoden tauon jälkeen innostuin taas lukemaan. Hauska idea kirjanmerkkiin löytyi Sanna & Sania -blogista (klik).
Nopea ja mukava sunnuntaiaskartelu. (kuvan kirja ei ole lukulistalla, vaan kuvausrekvisiittaa)




Kuluneen viikon kirppislöydöt: Livalin seinävalaisin, joka vaatii uudet johdot, sekä hauska kuminen kissa (taas näitä aikuisen ihmisen kirppisostoksia). Alle euron löytöjä kumpainenkin.
Arabian pikkuvikaiset munakupit maksoivat lähikirppikselläni 3 kpl 2€.



Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!



15.3.2015

Laukku ystävälle

Perjantaina juhlittiin hyvän ystäväni syntymäpäivää. Vein hänelle lahjaksi tekemäni laukun, jollaista oli aiemmin minulta toivonut.
Tarvikkeet laukkuun löytyivät Pienestä Nappipuodista (klik), ja kankaat omista kätköistä. Tein olkahihnasta säädettävän ja vuorikankaaksi valitsin söpöä sydänkangasta. Kukkakoriste virkattuine reunoineen on kiinnitetty kassiin hakaneulalla ja on halutessa irroitettavissa.







Hiukan ennen juhliin lähtöä en löytänyt itselleni mieluista korua, joten kyhäsin sellaisen nopeasti kotoa valmiiksi löytyneistä tarvikkeista. Liimasin palan kangasta lasikapussin päälle, jonka kiinnitin korupohjaan. Valmista alle viidessä minuutissa!



Lopuksi vielä viikon kirppislöytö, ihana kangas, josta voin ommella vaikkapa lisää laukkuja.






14.3.2015

Naistenilta Awarassa



Tiistaina 10.3. sain kivaa piristystä arkiviikkoon poikkeamalla Awaran (klik) järjestämään Naisteniltaan. Paikalla oli useita yrityksiä esittelemässä tuotteitaan. Tarjolla oli myös pientä purtavaa ja virvokkeita, sekä lähtiessä sai mukaansa yllätyslahjan.
Tapahtumaan oli saapunut yllättävän paljon porukkaa, vaikka olikin arki-ilta. Ehkä kevät saa ihmiset liikkeelle. Tunnelma oli muutenkin mukava, joka puolelta ympäriltä kuului iloista puheensorinaa ja näkyi hymyileviä kasvoja.
Tämän tapaisia arjen ilahduttaja iltoja toivoisin enemmänkin pikku kaupunkiimme.

Tässä muutamia räpsyjä joidenkin yritysten tuotteista.

Naturelli verstas

Ghita-helmi

Tmi Sanna Rinne

Nea design

Nea design

Sametti sydän

Sametti sydän

Ja vielä kuvia Awaran ihanista sisustustuotteista.









Tuollainen "lääkepullo" lähti minun matkaan. :)







Mukana tapahtumassa olivat seuraavat yritykset:

  • Awara
  • Noblessa keittiöt
  • Sisustus Wisio
  • Laroona
  • Naturelli verstas
  • Sametti sydän
  • Kaihdin ja kehys
  • JR pukutalo
  • Nea design
  • Tmi Sanna Rinne
  • Ghita-helmi 



8.3.2015

Taas tietokonekaappia sekä kirppislöytöjä

Alkuviikosta Ninni-sisko vinkkasi, että Lidlissä olisi kuviollisia kontaktimuoveja superhalvalla. Niinpä polkaisin työpäivän päätteksi Lidliin katsomaan mitä olisi tarjolla. Kuten arvata saattaa ei montaa rullaa ollut enää jäljellä, jos hinta oli 1,69/rulla. Punapohjainen valkopilkullinen taisi olla liian villi monelle, sillä sitä löytyi vielä useampi rulla.
Ostin neljä rullaa ja hetihän sille löytyi käyttöä. Olin aiemmin ajatellut tapetoida tietokonekaapin ruman sisuksen, mutta kontaktilla sisuksen sieventäminen kävi nopeasti ja näppärästi.



Kiinnitin kaapin oveen klipsin, johon saa tärkeitä juttuja talteen.


Kirppareilta on tällä viikolla tarttunut mukaan kissakangasta sekä vanha kohokirjoitin, jota voin käyttää vaikka korttiaskarteluihin. Kissakangasta minulta löytyykin entuudestaan jo vihreäpohjaisena.

Kävin myös katsomassa tänne vasta avatun seurakunnan kirppiksen tarjonnan ja eiköhän sieltä löytynyt ihana Finel emalikulho 3,5 euron hintaan. Onhan se vähän kovia kokenut ja kolhuja saanut, mutta sepä ei minua haittaa. Kulho on kuin pieni aurinko keittiössäni, kun ei tuo oikea aurinko tunnu näyttäytyvän.