28.4.2014

Kuvahaaste arki 1/5

Sain tämän haasteen Sannalta Kaikulanrinne -blogista. Kiitos Sanna!
Tämä samainen haaste on kiertänyt myös facebookin ja instagramin puolella melkein kyllästymiseen asti, joten en nyt haasta ketään mukaan, vaikka ideana onkin haastaa joka päivä yksi bloggaaja mukaan. Toki tämän saa napata, jos innostuu kuvaamaan omaa arkeaan.
Minusta tämä oli oikein hauska haaste, vaikkei arkeni niin kaksista olekkaan.


27.4.2014

Tänä sunnuntaina...

...ompelin pojan huoneeseen lattiatyynyihin uudet päälliset ja leikittelin pihalla tekstiileillä ja sinne kantamallani sermillä.






19.4.2014

Pääsiäisenä...

...on ollut aikaa puuhastella kotona.

Joku varmaan muistaakin eteisen pikaremontin liitutaulutarran avulla. Nyt eteinen pääsi taas pikkuremonttiin, kiitos kissojen, joiden mielestä liitutaulutarra oli jo tylsä juttu. Tytöt siis avustivat remontin alkuunpanoa repimällä tarrasta mahtavia suikaileita.
Kaivelin pihavaraston perältä vanhoja lankunpätkiä, jotka sahailin samanmittaisiksi (ainakin melkein) pätkiksi. Lankut kiinnitin seinään ihan vaan erikeepperin avulla. En uskaltanut nakutella tai ruuvailla niitä seinään, sillä seinässä kulkee sähköjohtoja, sekä vesiputkia. Katsotaan kuinka kauan lankut pysyvät seinässä liiman avulla. Meinasin ensin jättää laudat puun väriseksi, mutta päädyin kuitenkin maalaamaan ne valkoisiksi. Nyt saavat kissat repiä seinää, niin paljon kuin huvittaa. Ei taida vaan enää huvittaa, mitä iloa muka seinän repimisessä on, jos ei siitä saa mitään irti.




Keittiön seinälle pääsi pari taulua lisää, jotka tein vanhoista nenäliinoista, kirjontakehyksistä ja roskiksesta löytyneestä kehyksestä. Kehyksen kuva on vanhasta lastenkirjasta.





Sain jokin aika sitten isältäni pari mäntylipastoa pojan huoneeseen, jotka eilen maalailin muuhun sisustukseen sopiviksi. Laatikoiden etuosat ovat liitutaulutarraa (joita kissat voivat seuraavaksi repiä) ja somisteeksi lisäsin vielä kuvia kädentaitomessuilta löytyneestä askartelupaperista. Puiset vetimet vaihdoin metallisiin.




Aurinko lämmittää jo niin kivasti, että tänään kissat pääsivät ulkoilemaan pitkän talvitauon jälkeen. Hilda pääsi ihan ensimmäistä kertaa ulkoilmaa haistelemaan ja olipas jännittävää!



Huomennna vanhempieni luokse perinteiseen munanmetsästykseen!!! :D

6.4.2014

Kotipuuhia

Viikonloput vierähtävät kotihommia tehdessä, vaikka pitäisi osata vaan nauttia vapaa-ajasta. Kellari on nyt raivattu ja kirppiskamaa kertyi jonkin verran ja sitäkin enemmän lähtee lahjoitukseen. Kellarissa on nyt niin mukavasti tilaa, että voi taas kerätä lisää rojua nurkkiin. Tässäpä siis viimeisempiä löytöjä:


Hauska silitysaiheinen liina. Ja ihan paras silitysrauta!
Vanha Philips kauniine johtoineen.



Jonkun tekemä tilkkutäkki ihanista kankaista pääsi sohvan päälle.
Keltakukallinen pussilakana on ihanan pirteä!

16.3.2014

Kissanristiäiset

Viime keskiviikkona meille saapui Angelfalls-kissalasta ihana pikkuinen cornish rex-tyttö Hilda. Hilda on hirmuisen reipas, touhukas ja äänekäs rimppakinttu, joka kotiutui välittömästi meidän perheeseen. Entiset kissamme Noa ja Nelma aluksi vähän sähisivät Hildalle, mutta nyt ollaan jo ihan kavereita. Varsinkin Nelma on ottanut tehtäväkseen huolehtia Hildasta, kulkien pikkuisen perässä ja pesemällä Hildan päästä varpaisiin. Nelma käy jopa peittelemässä perässä Hildan jätökset, jota se ei itse osaa vielä tehdä kunnolla. Noan mielestä Hilda on ehkä vähän ällöttävä ja yleensä vain seurailee sivusta Hildan touhuja.





Noan selässä.

Nelma hoitaa.

Siskoni saivat ihan hullun ajatuksen, että tokihan nyt täytyy järjestää kissanristiäiset ja tänään vietimmekin niitä perheejäsenten kesken.


Kun on kyseessä näin hassu juhla, niin kattauskin saa olla hiukan hullunkurinen eriparikuppeineen ja sekalaisine servetteineen.



Siskoni Ninni, joka kirjoittelee Papatiti -blogia, oli tehnyt juhliin riemastuttavan hauskan ja herkullisen mansikka-valkosuklaamousse-kakun. Koristeiksi Ninni oli väkertänyt toisen siskoni Nean kanssa sieni-cakepopseja. (Käykääpä kurkkimassa myös Nean Vauvan askelin -blogia.) Napit ovat sokerimassasta.


Vauva sai myös lahjoja: herkkuja ja leluja.