2.4.2017

Hyvän mielen esineitä

Meille kotiutui tällä viikolla ihastuttava 50-lukulainen lipasto, sekä muutamia kivoja värikkäitä juttuja.
Se millä tapaa nämä löysivät tiensä minulle on mielestäni ihan uskomatonta!!!

Hesariin tehdyn kotijutun jälkeen sain viestin paikkakunnallani asuvalta mieheltä. Häneltä löytyisi muutama 70-luvun esine, jotka hän haluaisi lahjoittaa minulle. Kyllä! Lahjoittaa!!!
Sovimmekin tapaamisen ja niin kaksi lasia muovipidikkeineen, hauska keltainen munakuppi sekä Aarikan maustepurkki pääsivät mukanani uuteen kotiin.




Vielä uskomattomampaa on, että pian ensimmäisen viestin jälkeen sain toisen viestin.
Eräs ystävällinen rouva oli myös lukenut Hesarin jutun. Pariskunnalla olisi muutto omakotitalosta kerrostaloasuntoon ja kaikki huonekalut eivät mahtuisi uuteen kotiin. Rouva kysyikin, että haluaisinko antaa uuden kodin 50-lukulaiselle lipastolle. Eikä se maksaisi mitään!
Siis mitä ihmettä!!!

Lipasto löysikin pian kodistani paikkansa ja on se vaan niin kaunis!
Rouva sujautti vielä matkaani lipastoa noutaessani Aarikan lautasen, ruusuisen termarin sekä suloisen peltipurkin

Nämä kaikki esineet saivat aivan erityisen paikan sydämestäni sillä niiden kotiutumiseen liittyi niin voimakkaita tunnetiloja. Kiitollisuus, onnellisuus, liikuttuneisuus.
Hyvän mielen esineitä.



















8 kommenttia:

  1. Olipa hyvänmielen postaus! Tulin onnelliseksi sun puolesta. :) Oikeasti todella ihana juttu, kun ihmiset ovat halunneet nuo kivat jutut sinulle lahjoittaa. Pääsivät kyllä varmasti hyvään kotiin. :)Ihastuttavia kaikki. :)

    -Nostalgiannälkä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että hyvä mieleni välittyi postauksen myötä!

      Poista
  2. Aivan mahtavaa!Ihania ihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus! Ihania ihmisiä :)

    VastaaPoista
  4. Miten liikuttavaa, että on vielä ihmisiä, jotka haluavat vilpittömästi ilahduttaa toista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös!!!
      He onnistuivat kyllä ilahduttamaan minua todella paljon.

      Poista